New Orleans on yksin matkustavan paratiisi ja helvetti. Menin sitten museoon, baariin, ruokakauppaan, kahvilaan, lentokentälle, vaatekkauppaan tai leffateatteriin niin aina joku haluaa jutella kanssani ja aina ihmiset haluavat varmistaa että kaikki on hyvin ja pääsen turvallisesti kotiin. Yllätyn joka päivä siitä kuinka paljon jaksan jenkkiläistä pikkupuhetta jauhaa. Tämä sosiaalisuus ja toisista huolehteminen luo hämmentävän turvallisuuden tunteen, jota en ole Suomessa kokenut. Vaikka rikollisuus kukoistaa täällä enemmän kuin Tampereella, niin asukkaiden sosiaalisuus ja avuliaisuus luovat turvallisuuden harhan. Tai vielä en tiedä onko se harhaa vai totta, mutta sillä ei ole merkitystä. Tykkään siitä tunteesta, että ihmiset välittävät. Toisaalta eilen kun otin taksin kotiin ja intialainen nuori taksikuski ei jutellut sanaakaan, niin muistin kuinka ihanaa on vain istua hiljaa. Suomalainen erakkosieluni on siis yhä tallella.
Tänään menen katsomaan ensimmäistä Mardi Gras -kulkuetta Krewe du Vieux:ta. Paraatit ovat varmasti se, missä New Orleansilaisten todellinen luonne paljastuu. Tällainen meno viime vuonna.
lauantai, 15. helmikuu 2014
Kommentit