Syyskuussa suunnittelin matkaa New Orleansiin ja mietin, että voisin pelkän lomailun sijaan tehdä jotain järkevää ja hyödyllistä hurrikaaneja ja köyhyyttä vastaan taistelevan kaupungin puolesta. Talonrakennusprojekteja löytyi paljon, mutta suurin osa oli kristillisiä ja tarkoitettu koululaisryhmille. Muiden projektien kohdalla totesin, että vasarointitaitoni ovat sitä luokkaa, että minusta olisi enemmään haittaa kuin hyötyä. Pitkän googlettelun jälkeen, huomasin että monet kaupungin museot etsivät vapaaehtoistyöntekijöitä. Nykytaiteesta nauttiminenhan on ihmiselle lähes yhtä tärkeä ellei tärkeämpi asia, kuin oma katto pään päällä, joten suurena pelastajana otin yhteyttä Contemporary Art Centeriin. Odotin, että he odottavat minua fanfaarien ja iloitulitusten kanssa, mutta he vain lisäsivät sähköpostiosoitteeni vapaaehtoisten listaan. Ennen lähtöä maileja tuli säännöllisesti, kuinka tarvitsevat vapaaehtoisia ja mutta kun saavuin New Orleansiin niin mailien tulo loppui. Viime viikolla tuli vihdoin maili, että tarvitsevat lauantai-illalle apua. Ilmottauduin ilomielin työhön.

Lauantaina käyskentelin huolettomana ystäväni Katien kanssa ympäri kaupunkia, miettien mistä näkisi parhaiten auringonlaskun. Yhtäkkiä tajusin, että on lauantai-ilta ja olin täysin unohtanut työvuoroni. Onneksi kello oli vasta kuusi ja minulla oli vielä puoli tuntia aikaa kiiruhtaa museolle. Mailissa oli pyydetty, että pukeutuisin kokomustaan, mutta minulla ei enää ollut aikaa käydä kotona, joten saavuin paikalle värikkäänraidallisessa mekossa. Museolla oli sinä iltana The Intergalactic Nemesis show, jossa heijastettiin sarjakuvaruutuja kankaalle, näyttelijät esittivät repliikit, pianisti loihti musiikin ja foleyartisti teki kaikki äänieffektit. Minun työni oli myydä sarjakuvien fanitavaraa ennen ja jälkeen esityksen. Sarjakuva ei ollut minun makuun, mutta itse esitysmuoto oli mielenkiintoinen. Livesäestetty, foulattu ja näytelty sarjakuva, on ideana sellainen, että mieluusti näkisin sitä uudelleen, jostain toisesta sarjakuvasta. Esityksen jälkeen myytyäni parisenkymmentä t-paitaa ja sarjakuvaa olin suorittanut työvuoroni. Nyt voin siis sanoa, etten suinkaan mikään lomaileva turisti ole. 

p.s. Lower 9th Living Museumissa opin, että jos Katrinan jälkeen kaikki ympäri maailmaa tulleet vapaaehtoistyöntekijät olisivat jättäneet tulematta New Orleansiin, ja lähettäneet matkalippuihin&asumiseen kuluneet rahat suoraan asukkaille, jotka olisivat palkanneet ammattilasia työhön, niin talot olisi jälleenrakennettu kolme kertaa nopeammin.